Long time – no see

Tässä välissä on ehtinyt tapahtua paljon.  Jack on saanut autoimmuunihäiriön suhteen terveen paperit, tulehdusarvot olivat kaksi kertaa peräkkäin viitealuella.

Seuraava eläinlääkärikäynti olikin maitohampaan poisto (kulmuri) 15.7.

039

Hammaslähti hienosti, mutta oli Jackillä hieman ihmettelemistä kun tulimme kotiin niin eläin lukumäärä lisääntyi yhdellä kissalla 😀

063

Pieni 2kg paina Myy kissa muutti löytöelänkodilta meille asumaan. Myy on n. vuodenikäinen ja 1.7 kun Myyn löytäjä oli vienyt pienen kissan löytikselle oli pikkuinen kovin huonossa kunnossa. Löytöeläinkodilla Myytä hoidettiin hyvin ja heti karanteenin jälkeen rokotus ja siru ja Myy pääsi kotiin.

140

Meistä on tullut opiskelijoita – ainakin minä ja Mia 😀010049

 

Jackin tyttöystävien määrä on kasvanut kahdella. Yläkuvassa kääpiöpinseri Prinsessa Estelle <3

sekä Jack Russelin terrieri Armi <3 laitan Armista kuvan seuraavaan postaukseen 🙂

Tänään 25.7 Kävimme hyväntekeväisyys mätsärissä – tuotto Oulun eläinkodin hyväksi 🙂

Jack on hieno poika – sai sinisen nauhan ja oli sinisten 4.  Liikkuminen kehässä ei aivan kiinnostanut mutta ei se mitään, pöydällä Jack oli mallikkaasti ja kiltti kaikille – tottakait 😀 <3

WP_20150725_12_40_58_Pro

025

162

 

 

Avainsanat: , , ,

Jack 10 kk 5.7.15

063

Onnea mun pieni Jack – 10kk täytät ihanuuteni <3

081

Lahjaksi sait parhaimman: Leikkiä Ilona ystävän kanssa, ja monta uutta tassukaveria oli touhussa mukana 🙂

001

Pikkukissa väittää, että Jack kiusaa sitä – miten niin 😉

013

Ainakin Hilla ymmärtää mitä kunnon vetoleikki on 🙂

043

 

Kun oikein kovasti touhuaa, saattaa uni tulla kesken leikin <3

-Jack <3 –

Kohti tervettä elämää

079

Kävimme Jackin kanssa animagi Oulussa kontrolliverikokeissa 18.6.

Kun viitearvo on 6-17 oli Jackin lukema 13 !!!!

Huippu juttu – minun pieni rakas ukko on siis terve tai ainakin tervehtymässä <3

087

Kyllä pienen ystävän kelpaa haistella kesäluontoa ja nauttia olostaan.

Vielä varmuuden maksimoinniksi Jack saa kolme kertaa 1/4 tabl kortisonia joka kolmas päivä ja sitten 10 päivää ilman ja vielä yksi verikoe joka tehdään 7.7 klo 10

032

Jack on iloinen ja reipas, kovin leikkisä niinkuin kohta 10kk täyttävän nuoren koiran kuuluukin olla.

118

127

137

Niin söpö, komea jack on <3

Jackin laumakavereiden kesä on alkanut myös mukavasti.

Pieni Bulgarialainen Mia on oppinut hienosti pyöräilyn salat ja voi sitä iloa kun saa juosta 🙂

Miaa kun ei voi päästää irti. Mialla on niin kova halu etsiä ja juosta kaikenlaisen riistan perässä.

032

Mialla alkoi myös kolmas kesä täällä Suomessa. Hienosti on pieni koira kotiutunut.

Onni on ollut tänä kesänä täällä jo 7 vuotta. Onnihan tuli 1vuoden ja 5kk iässä tänne ensin kylään mutta jäikin sitten samalla reissulla asumaan – ilo on kokonaan meidän puolella on Onni niin huippu sessu <3

084

Onni on myös Mian mentori tuossa pyöräilyn saloihin opettamisessa <3

041

Pikkukissa rakastaa kaikkia mutta mikään ei voita Mattia <3 <3 tätä ystävyyttä ei voi muuta kuin ihailla <3

005

Melli-Killi on alkanut vaativaksi. Koska kesä on ollut sateinen ja kylmä, ei häkissä ole kiva olla, joten joka päivä on päästävä ”kävelylle” valjaissa. Se on kyllä miellyttävä tehtävä muuten mutta kun Melli ei pidä koskaan mitään kiirettä liikkeissään ja kostean kesän ansiosta sääskiä on miljoona, tuntuu kissan odottelu välillä aika tuskaiselta 🙁

Mutta mitäpä sitä ei tekisi ihanien eläimisensä eteen <3

051

Viimeisin mutta ei todellakaan vähäisin ”Mama-Hilla”

Hillan meno on vähän hidastunut. Jalat taitavat kipuilla. Hilla kävi myös verikokeissa mutta kovin kauhean huolestuttavaa ei sieltä ilmennyt, vähän mutta siitä selvitään. Nyt kokeillaan Gabapentiini lääkkeen laskemista ja katsotaan miten se vaikuttaa Hillan liikkumiseen.

Kyllähän se pelottaa todenteolla kun tietää koiralla olevan huonot jalat, että milloin ne loppuvat kokonaan. Toivotaan kuitenkin että Hilla jaksaa vielä pitkään.  Eihän tuollaista labradorinnoutajaa saa mistään <3 <3 Samanlainen ihanuus oli Hillan mummon sisko Olga joka eli kanssani 14,5v  <3  Laitan tähän alle kuvan rakkaasta Olgasta ja samalla terveiset kasvattaja Veli-Matti Bruunille, kennel Playmaker`s, Hartola.

Olga 14,5v

Avainsanat:

Aamu lenkki pellolla

001

”Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain..” 🙂

Tässä kohtaa Jack ja Mia ovat kiinni ettei sillan alla kovasti virtaava Pattijoki vie pieniä mennessään.

009

Kun matka jatkuu, joki rauhoittuu ja kukas se sinne pulahtaakaan – ”kuka muu muka..” Hilla 🙂

018

Meidän Mia on niin hassu, kun se luulee, että jos oikein kovasti kaivaa, voi päästä toiselle puolelle maapalloa 🙂 Välillä saa oikeaa luomuruokaa – myyriä ja hiiriä… Tosin pelastan nämä pikku ystävät jos niitä löytyy.

090

Einarinkin vanha rekku, oli sitä mieltä, että tätä kaivuu työmaata kannattaa jatkaa 🙂

043

Jackin mielestä valmiissa maailmassa ei ole minnekään kiire 🙂

064

Josko vaikka keppiä purisi ..:)

072

Jokaiselle riittää tilaa touhuta aivan mitä huvittaa <3

079

 

Mitä miettii pikku Jack <3

Ihanaa aamua, vapautta ja terveyttä – pikku Jack <3

083

🙂

103

 

Välillä mentiin tuulen lailla 🙂 Voi tuota liikkumisen iloa <3

117

Ei ehditty apuun kun Hilla löysi myyrän 🙁 Taisi mennä parempiin suihin 🙁

123

Onni on taitava poika kulkemaan omia polkuja, koko ajan lähellä mutta tutkii eniten ympäristöään 🙂

067

Onni <3

093

Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota. – Tove Jansson

Ihana aamu – kesä tulee kohisten

– Jack <3 –

Avainsanat:

Kun eläinlääkäri reissut ovat mukavia

002

Kohti Oulua lähdimme kivalla porukalla, johon kuului Jenni (Pipan ja Viirun oma ihminen), Einari pappakoira sekä Jack.

Animagin edusta on täynnä ihania viestejä kaverikoirilta. Niiden lukemiseen vierähtää aikaa 🙂

006

Vaikka Jack on kova poika nuuhkuttelemaan, ei Einarille kyllä vedä vertoja kukaan – kyllä se postin lukeminen kesti 🙂

005

Jack on oikea hurmuri poika, reipas ja utelias eikä vielä olla edes päästy eläinlääkäriasemalle sisälle! No, tuttu paikka – Jack varmaan ajattelee ..

013

Ihana 16-vuotias Otto villakoira oli tullut lääkäriin. Ei ole paljoa elämänsä aikana sairastanut ja nytkin tuli tapaamaan koirien hammaslääkäriä. Hieno saavutus sinänsä ja iso kunnioitus ikäherralle <3

019

Nuori sheltti uros Upi oli taas tullut tapaamaan koirien silmälääkäriä. Kiva koirakaveri oli tuo reipas Upi 🙂

016

Minun rakas pieni Jack osaa ottaa rennosti, kun väsyttää niin silloin levähdetään ..

023

ja toisaalta Jack varmaan pienestä sydämestään toivoo, että eläinlääkäri Minna Liinamaa luulisi tuossa olevan uusi Animagin kynnysmatto ( oikea tiibetintalja ) – luultavasti silloin välttyy verikokeilta 🙂

027

Mutta toisaalta on kiva antaa hyvä kuva itsestä reippaana tipsu nuorukaisena ja rohkeasti tuultapäin !

Eläinlääkäri kutsui meidät toimenpide huoneeseen ja vielä tarkensi että kun hän ei taas muista onko Jackin kanssa ollut ongelmia verikokeiden kanssa, vastasin että ei ole, hienosti on aina mennyt ja niin meni nytkin. Reipas poika, saa olla kyllä ylpeä pienestä vaikka niin usein on pistetty.

Tulokset olivat hyvät. Tulehdusarvot olivat tippuneet edellisestä kerrasta jonkin verran.

Viimeksi WBC oli 23,56 ja nyt se oli 21,44  ja tietysti samalla eri valkosolutyyppien arvot olivat koholla.

Eläinlääkäri Minna Liinamaa on kyllä hyvin selvittänyt sen että myös kortisonilla on osuutta noihin arvoihin.

Tänään otettiin tai paremminkin saatiin hienosti tuore pissanäyte joka lähti viljelyyn ja siitä saadaan tulos huomenna. Jotenkin ajattelisin että se on ok, ja ylenpalttinen pissaaminen johtuu kortisonista.

Kaikkiaan ihana reissu – pelkkää positiivista tälläkertaa.<3

035

kahden viikon päästä seuraavan kerran verikokeisiin ( 3.6) mutta kirjoitellaan sitä ennenkin kuulumisia – tuleehan se kesäkin kokoajan.

– Jack –

 

Avainsanat:

Välipäiviä eläinlääkäristä

Jack viettää normaalia pikkukoiran elämää kaksi viikkoa verikokeiden välissä.

Aamuisin käymme pitkän ja rauhallisen aamulenkin metsässä. Pikku tipsu saa leikkiä ja liikkua juuri niin paljon kuin jaksaa.

045

Nyt meillä on rauhallinen hoitokoira jo blogissa tutuksi tullut Einari 12v. 😉

Einarista Jack on ihana 017

Einari lähteekin maanantaina 18.5 meidän mukaan eläinlääkäriin ettei sillä tule ikävä, muu lauma jää kotiin odottamaan tuloksia 🙂023

Pienelle tipsupojalle lepo ja uni on tärkeää ja tarpeen, jotta paranisi pian <3

Kovia on Jack kokenut, mutta rakas pieni koira on <3

Maanantaina jälleen uusia kuulumisia verikokeista 🙂

–  Jack –

Avainsanat:

Koirapuistoa ja verikokeita

105

Tänään oli taas se jännä päivä jolloinka lähdettiin Ouluun – koirapuistoilemaan ja kontrolliverikokeisiin. ( Kuvassa Jack oli jo verikokeissa käynyt, mutta siitä myöhemmin 🙂  ).

Aamu alkoi sillä että ajoimme Oulussa muurahaispuiston koirapuistoon. Sinne tuli meidän kanssa yhtäaikaa musta labbis poika ja Einari. Einari jo entuudestaan Jackin kaveri ja nyt sitten Jack sai tutustua toiseen yhtä kivaan labbikseen kuin mitä Hillakin on 🙂

003

Ei Jack paljoa ehtinyt seurustella kun meilit piti lukea niin tarkkaan 🙂

015

Sen verran kuitenkin että välillä mentiin perävilkkaa.

016

022

Yllä kuvassa on Einari, se on jo 12 vuotias papparainen, mutta virkku ja vetreä !!

030

Muurahaispuiston koirapuisto on iso ja tilava, täällä saa turvallisesti juosta ja temmeltää 🙂

042

Täällä saa liikuntaa niin koirat kuin niiden ”täti-ihmisetkin” 😉

052

Kun isojen koirien puolelle tuli lisää isoja koiria, siirtyivät Jack ja Mia pienten puolelle, etteivät jää sitten isojen menevien koirien jalkoihin. Mutta kohtapa tälle pienten puolelle seurasi oma lauma kun olivat ensin leikkineet isojen puolella.

069

Kaikki koirat olivat kilttejä, joten sen puoleen olisimme voineet jäädä isojenkin puolelle mutta parempi Jackin ja Mian on olla oman kokoisten kanssa. Mia vielä hieman pelkää joitakin vieraita koiria.

089

Taas yhdessä oma lauma, Onni taitaa olla Einarin kanssa hajujen perässä !

Sitten oli aika lähteä viemään Hilla, Onni ja Mia Tuulan ja Einarin luo ja Jack kontrolli verikokeisiin Animagiin.

Eläinlääkäri Minna Liinamaa otti verikokeet, kuunteli Jackin sydämen ja keskustelimme hetken tilanteesta.  Verikoe tulokset valmistuivat tuotapikaa ja suunta oli parempaan joskin vielä oltiin viitealueesta jonkin matkan päässä. Viite 6 – 17  Jackin WBC 23,56

Muutoin aivan normaalit arvot kaikessa.

Nyt lähdetään laskemaan kortisoni 1/2 tabl / aamuisin. Seuraava kontrolli 18.5. klo 12.00

Koska Jack juo ja pissaa suhteellisen pienen kortisoniannoksen vaikutuksesta paljon, todennäköisesti pissa tutkitaan seuraavalla kerralla. Tänäänkin sen olisi voinut katsoa mutta Jack päätti että ei pissata. Viimekerralla en ehtinyt reagoimaan kun pissa jo tuli Animagin matolle 🙂 Seuraavalla kerralla vien pissan mennessäni.

Siis hyvä ja huono reissu, mutta katsotaan. Eläinlääkäri on ihana ja perusteellinen – mitään ei jää arvailujen varaan.

Animagista päästyämme, lähdimme hakemaan kavereita hoidosta. Siellä oli myös beagle Ruttu. Päätimme käydä vielä pikkumutkan koirapuistoilemassa ennen kotimatkaa.

092

Einari ja Mia <3

099

116

Ruttu – beagle, kiva kaveri <3

Sitten oli aika haukkua heippa haukut ja lähteä Raahea kohti.

Seuraavan eläinlääkäri reissun tekeekin tiistaina 12.5 Hilla – lällällääää…

Aurinko paistaa Raahessa ja valtakunnassa kaikki hyvin.

– Jack –

 

Avainsanat:

Meillä kaikilla oli niin mukavaa

Tänään Jack sai monta ihanaa vierasta.  Viiru 12v, Pipa 5v ja Ressu 3v sekä Jenni Krekilä.

Ihanaa, yhtäkkiä meidän pihasta tuli oma koirapuisto 🙂   Monta koiraa mennä temmelsi ja nautti aurinkoisesta päivästä !

Lenkilläkin käytiin, sinne kamera ei lähtenyt mukaan mutta tässä päivä kuva satoa – olkaa hyvät 🙂

083

047

087

093

104

099

Jackin toivomuksesta kuvat painottuivat tänään meidän vieraisiin <3 Kivoja kaverikoiria kaikki 🙂 Kiitos Jenni oli mukavaa 🙂

Avainsanat:

Pirteä Jack

Jackiltä tiputettiin kortisoni annos 2 tabletista 1 tablettiin viime maanantaina 20.4

Jack on pirteä ja voi muuten hyvin mutta outo tärinä aika-ajoin ei ole hävinnyt. Jack tärisee kun makaa tai istuu eikä mitään sen kummempaa ole tekeillä. Eläinlääkäri sanoi että tärinää voi aiheuttaa myös kortisoni, mutta outoa tässä on se, että tärinä oli ennen kortisonia !! ??

Tänään launtaina lähdimme Jackin ja Hillan kanssa normaalille iltapäivä kävelyllä. Koirat saavat vapaana touhuta joten päätin ottaa kameran mukaan. Tässä hieman saldoa retkestämme 🙂

wof wof..nyt mentiin

023

 

024

 

 

031

042

 

043

 

048

050

Nyt kaikki tassut ja peukut pystyyn, että tämä kaikki olisi merkki parantumisesta <3  sitä niin kovasti toivomme koko Jackin lauma ja kaikenkarvaiset ystävät.

Harmi kun ei ollut kamera mukana Onnin ja Mian lenkillä – siellä taas sattui ja tapahtui….Mia söi vesimyyrän – taas 🙁    Mutta lenkki oli reipas tahtinen ja mukava niinkuin aina 🙂

Silitykset kaikille karvakuonoille – Jack

Avainsanat:

Kontrolli verikoe 20.4.15

001

Sinänsä tilanne ei ollut muuttunut. Tulehdusarvo oli 28 kun se viimeksi oli 29.13 (viite animagissa otetuissa verikokeissa 6 – 17).

Paino oli noussut 10 päivässä 700g ja se on paljon pienelle koiralle – kiitos kortisonin 🙁

Eläinlääkäri Minna Liinamaan kanssa keskusteltiin Jackistä yleisesti siinä verikokeiden tuloksia odotellessa. Kunnosta, rauhallisuudesta, jaloista. Eläinlääkäri kertoi että jos tällaiset yliojentuvat jalat olisivat rotweilerilla ennuste olisi huono mutta pieni koira sopeutuu kun ei tiedä paremmasta. Eläinlääkäri myös kysyi, että lenkkeilenkö oikeasti Jackin kanssa? ja miten se liikkuu – kerroin että kyllä lenkkeilen ja kovasti laukassa potkii taaksepäin 🙂

Lääkitykseen tehtiin muutos tiistaista 21.4 alkaen siten, että kortisoni tiputetaan 1 tabl. aamuisin, antibiootti vielä 12 päivää, 1/2 tabl. aamulla ja illalla. 4.5 uusi kontrolli verikoe.

009

Eläinlääkäri käynnin jälkeen kävimme Tassulan puodissa. Jack oli niin väsynyt että laittoi puodin matolle kyljelleen pötköttelemään 🙂

Koville ottaa minun pikku-ukolla <3

Jack haukahtaa kiitokset Jenni Krekilälle joka oli Jackin lähihoitajana mukana Animagissa 🙂

012

Päivä kerrallaan – Jack

Avainsanat:

Jännän äärellä

Jackillä oli aivan huippu hyvä päivä eilen perjantaina 17.4.15  Paras päivä pitkään aikaan. Jack aloitti aamun leikkimällä Pikkukissan kanssa 🙂

015

Sitten oli vuorossa aamulenkki ja autoilua. Päivällä Jack touhusi pihalla ja kävi välillä nukkumassa sisällä 🙂

Iltapäivä alkoi taas touhukkaana. Minun haravoidessa tuota mullalla olevaa pihaa, koirat varmistivat ettei siinä ainakaan ensi kesänä ruoho kasva 😀

Mia juoksi Jackin kanssa peräkanaa Onnin ja Hillan seuratessa tuota huikeaa koiraurheilua 😀

Välillä vedettiin hanskaa tai seurattiin kissaa häkissään:)

056

031

044

Eilinen päivä oli niin toivoa herättävä Jackin terveyden suhteen jospa nyt kuitenkin tämä mysteeri tauti selätetään – me kaikki niin sitä toivomme <3

Maanantaina on uusien verikokeiden aika – nyt kaikki peukut ja tassut pystyyn että voimme Jackin kanssa kertoa hyviä uutisia maanantai iltana <3

027

Illalla oli väsynyt poika, mutta uskoakseni onnellinen <3 😀

kuulumisiin !! 🙂

Avainsanat:

Päivä kerrallaan

010

Perjantaina 10.4 Jack kävi Oulun Animagissa eläinlääkäri Minna Liinamaan luona. Jälleen otettiin verikokeet ja eiväthän ne kovin hyvää kertoneet. Tulehdusarvot olivat korkeammalla kuin koskaan. Tuli pienellä pojalla iso itku kun kävi niin kipeää näytteen otto, onhan Jackiä pistetty jo niin monta kertaa lyhyen ajan sisässä.

Kortisoni annos nostettiin 1 tabletista 2 tablettin, ja tämäkin on kuulemma vielä alarajoilla. Sivuvaikutuksiakin on tullut kortisonista, – kovasti pitää juoda, ruoka ei ole koskaan maistunut paremmin ja aika-ajoin Jack tärisee kovasti, sekin kuulemma sivuoire.

Jack väsyy helposti mutta on kyllä iloinen oma itsensä aina kun jaksaa <3

018

Lauantaina 11.4 tyttöystävä Ilona tuli kylään, koira tuolla lelulaatikossa 🙂

Jack ja Ilona saivat leikkiä ja juosta, mutta sitä oli pakko hieman rajoittaa kun eläinlääkäri varoitteli että Jack ei saa riehua kovasti kun on tulehdustila päällä – se rasittaa elimistöä. Mutta uskon, että kivaa pikkuisilla oli 🙂

Sunnuntai aamu 12.4 vietettiin pitkin peltoja kulkien ja hiirien sekä myyrien koloja kaivellen. Kivaa oli kaikilla koirilla, aurinko paistoi – oi ihana aamu 🙂

Kissoilla alkoi myös terassikausi. Melli-Killi ja Pikkukissa ulkoilevat häkissä, Matti kissa on meidän hiirivahti ja saa ulkoilla vapaana.

006

021

Jack ei aivan käsitä miksi ystävien välillä pitää olla verkko ???

011

Rakas karvaturri – ei ne kissat tule sieltä vaikka kuinka haluaisit. Ja kyllä Jack voisi mennä häkkiin mutta matriarkka Melli-Killi pitää sitä omana residenssinään joten no way …

043

Höh, siis istun ja odotan

035

Miaa vähän huvittaa pienen koiran touhut – Mia nauttii aamu auringosta !

023

Hilla haluaisi vähän liehitellä Onnia, mutta ei, tämä herra Onni ei sorru kiusauksiin 🙂

Tällä tavalla meillä viikonloppua vietetään, päivä kerrallaan toivoen että jokainen päivä olisi parempi päivä pienelle ystävälle Jackille jolle ystävämme Jenni Krekilä antoi nimen ”Jaakkokulta”  ihana toinen nimi pienelle <3

Päivä kerrallaan.

Koiran terveen rakenteen tärkeys

Olen aina ollut kiinnostunut koiran terveydestä. Olen pyrkinyt selvittämään omistamieni rotujen mahdolliset perinnölliset sairaudet ja ongelmat. Olen ollut tarkka siitä että tulevan pentuni sukutaulussa olisi mahdollisimman terveitä ja terverakenteisia yksilöitä.

Kuitenkin joskus sitten käy niin että törmää aivan uuteen ongelmaan itselle ja sellaista ei osaa edes epäillä saatikka kysyä kasvattajilta. Nyt kysymyksessä on tämä Jackin takajalkojen tila eli polven ja kintereen yliojentuvuus.

Eläinlääkäri Anna Mikkola Animagi Oulu, ystävällisesti pyynnöstäni antoi minulle luettavaksi koiran terveeseen rakenteeseen liittyviä artikkeleita. Laitan tähän alkuun kuvan terveestä koiran takaosasta ja vieressä on kuva siitä millainen Jackin tila on.

takaosavertailu (1)

 

Oikean puoleisessa kuvassa näkyy todella hienosti sekä polven niukka kumautuneisuus sekä kintereen puutteellinen kehitys / yliojentuvuus.

Liitän tähän alle ell Sanna Mikkolan minulle antamat linkit hyviin artikkeleihin koiran rakenteesta, artikkeleissa asiaa myös siitä miksi huonosti / niukasti tai ylikulmautunut koira ei saa kunnon lihaksia vaikka niitä luuston tueksi tarvitsisi.

http://poltsi.fi/Liisa/artikkelit/rakenne.html

http://www.kotinet.com/lagotto/rakenne.htm

Käykää tutustumassa aihe on tärkeä ja mielenkiintoinen. Lukuiloa 🙂

Tyttöystävä

Ilona ja Jack

Järjestetty liittoko ?  🙂  No ei sentään. Mutta jo kovin nuorena Jackille esiteltiin kaunis, reipas, iloinen Ilona <3

Ilona tuo onnellinen pieni koira siinäkin suhteessa, että hän syntyi lokakuussa 2014 Vantaalla pentutehtaaseen. Eläinsuojeluihmiset onneksi pelastivat näitä penturukkia sekä heidän emänsä ja muitakin aikuisia koiria ihmishirviön kynsistä. Ilona ja muut koirat vietiin Viikin löytöeläintaloon mistä Sirpa, Ilonan oma ihminen kävi pikku tytön hakemassa.

Ilona ei pienuuttaan pelkää 😀  Jack on paljon rauhallisempi ja hitaampi tuon energisen neitosen menoihin. Mutta sehän on aivan kuin normaalissa perheessä 🙂 oletan 🙂

ilona

Jackin mielestä Ilona on kaunis vaaleaverikkö <3

Harmi vaan kun sairastelun takia ei ole voitu nähdä vähään aikaan. Täältä blogista voitte lukea Ilonan ja Jackin tapaamisista aina aika-ajoin <3

Kevättä rinnassa Jack

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi